HAASTATTELU: Naisten saappaissa

Teksti: Kristiina Sarasti

Kuva: Gergana Dimitrova, Georgi Angelov

Balkanilaiset feministisen teatterin pioneerit käyttävät teatteria patriarkaatin epäkohtien tutkimiseen. Heidän suomennetut näytelmänsä tuulettavat railakkaasti tyttöyden ja naiseuden normeja.

Seitsemän 13-vuotiasta bosnialaistyttöä tulee raskaaksi luokkaretkellä. Siinä alkuasetelma, josta tositarinaan perustuva näytelmä Kuten kaikki muutkin vapaat tytöt (All adventurous women do) lähtee liikkeelle. 

Näytelmäkäsikirjoitus sisältyy Teatterin Uuden Alkukirjaston ja READ-festivaalin yhdessä kokoamaan tuoreeseen antologiaan Noidankehiä — Balkanilaista nykynäytelmäkirjallisuutta.

Näytelmän kirjoittaja Tanja Šljivar on Jugoslavian sosialistisessa liittotasavallassa syntynyt, nykyään Serbiassa asuva näytelmäkirjailija ja dramaturgi. Hänet tunnetaan merkittävänä feministisen teatterin tekijänä Euroopassa, erityisesti Saksassa.

Šljivar on kirjoittanut näytelmätekstien lisäksi radiokuunnelmia, elokuvakäsikirjoituksia ja teatteritieteellisiä tekstejä ja voittanut monta merkittävää käsikirjoituspalkintoa. 

Kuten kaikki muutkin vapaat tytöt on yksi Šljivarin kansainvälisesti menestyneimmistä ja monitasoisimmista näytelmistä. 

Šljivar kiinnostui luokkaretkellä raskaaksi tulleista teinitytöistä luettuaan heistä lehdestä. Aiheesta herännyt yhteiskunnallinen keskustelu paljasti yhteiskunnan naisvihamieliset asenteet.

”Suhtautuminen tyttöihin oli patriarkaalista ja julmaa, heidät ja heidän mahdollinen seksuaalinen halunsa tuomittiin mutta heidät raskaaksi saattaneista ei puhuttu mitään. Poikien seksuaalisuus ei vaikuttanut olevan edes mainitsemisen arvoista eikä kukaan julkisuudessa pohtinut, olisiko taustalla voinut olla aikuisen miehen hyväksikäyttöä.”

Šljivar kertoo olevansa edelleen epävarma siitä, pitikö uutinen teinityttöjen ”kollektiivisesta raskaudesta” ylipäätään paikkaansa. Hänelle se ei kuitenkaan ollut olennaista, koska tapaus tarjosi mahdollisuuden tarkastella biopolitiikkaa, naiskehoa ja yhteiskunnallisia pyrkimyksiä kontrolloida sitä.

”Oli kuvaavaa, että tapausta koskevassa julkisessa keskustelussa tytöiltä itseltään ei kysytty mitään eivätkä heidän ajatuksensa tilanteesta tuntuneet kiinnostavan ketään. On tietysti hyvä, jos heitä haluttiin suojella, mutta oli outoa, että tyttöjen elämän käännekohdasta puhuttaessa äänessä olivat kaikki muut kuin he: lääkärit, papit, opettajat, journalistit ja niin edelleen.”

Šljivar halusi antaa käsikirjoituksessaan äänen tytöille itselleen. Näytelmässä seitsemän tyttöä esittävät oman monologinsa ja kehystävät tapahtuneen omalla tavallaan.

“Olin tarkka siitä, etten kuvaa seksiä tai sitä miten tytöt tulivat raskaaksi, se olisi vetänyt puoleensa vain sensationalistista ja pornografista kiinnostusta ja toistanut tabloidien tapaa käsitellä asiaa. Se ei myöskään ollut olennaista  niiden laajempien sosiaalisten kysymysten kannalta, joita halusin näytelmässäni tarkastella. Kielellisesti näytelmä on yhdistelmä nuorten internetslangia, teoreettista diskurssia ja runollisia ilmaisukeinoja.”

Šljivarin mukaan jotkut ovat kritisoineet näytelmää siitä, ettei siinä muka ole teatteriesitykselle niin olennaista konfliktia. Mutta kyllä on: seitsemän raskaana olevaa tyttöä vastaan yhteiskunta, aikuiset, pojat ja muut tytöt. 

”Vaikka äänessä ovat vain tytöt, heidän puheensa paljastavat sen konfliktin, joka heillä on yhteiskunnan kanssa. Tytöt puhuvat siitä miten vanhemmat, opettajat, lääkärit ja muut yhteiskunnalliset auktoriteetit ovat tilanteeseen reagoineet. Samalla kun he kertovat omaa tarinaansa he paljastavat, miten alistavat auktoriteetit vaikuttavat heidän arvoihinsa, kehonkuvaansa, elämäänsä.”

Näin näytelmään myös piirtyy taustakuva entisen Jugoslavian maiden tasa-arvokehityksestä, joka on ollut 1990-luvulta alkaen takaperoista. Sosialistisen Jugoslavian aikaan naisten asema oli ollut vahva, politiikassa vaikutti monia vahvoja naisasianaisia ja sodassa oli mukana paljon naistaistelijoita.

”Sotien myötä ja niiden jälkeen alkoi kuitenkin repatriarkalisaatio. Sodat lisäsivät köyhyyttä, kirkon arvovaltaa ja sukupuolihierarkioita, ja kaikki se, mitä sukupuolten tasa-arvossa oli jo voitettu, menetettiin taas.”

Nykytilanteen haasteista kertovat myös tilastot. Siinä missä Suomi on maailman kolmanneksi parhaalla sijalla vuoden 2023 sukupuolten tasa-arvoa mittaavassa indeksissä, Global Gender Gap -raportissa, Serbia on 38. ja Bosnia-Hertsegovina vasta 86. Yli puolet Euroopan maista löytyy sijoilta 1.—23.

Näytelmässä on yhteiskunnallisen kantaaottavuuden ohella nuorten kehitysnäytelmän universaaleja piirteitä. Yksi tärkeä teema on tyttöjen ystävyys. Loppukohtauksessa he lojuvat näyttämöllä yhdessä ja kannattelevat toinen toisiaan.

”He luovat kehoillaan toisilleen turvallisen tilan.”

Šljivarin mukaan ystävyys, ja varsinkin tyttöjen ystävyys, on taiteen kaanonissa aliedustettu teema. Romanttinen rakkaus on valtaistuimella representaatioiden suhteen, ja sen jälkeen tulevat perhesuhteet. 

Varsinkin tyttöjen ystävyys on taiteen kaanonissa aliedustettu teema. Romanttinen rakkaus on valtaistuimella representaatioiden suhteen, ja sen jälkeen tulevat perhesuhteet. 

”Eipä tule mieleen vaikkapa yhtäkään poplaulua, joka kertoo ystävyydestä. Tahdon tulevaisuudessa syventää ystävyyden käsittelyä teoksissani entisestään.”

Šljivarin uusimmat teokset Regime of Love ja Regime of Healing ovat yhteiskunnallisia komedioita. Regime of Lovessa hän tutkii, analysoi ja kommentoi erilaisia rakkaussuhteiden muotoja ja ongelmia nykykylttuurissa. Regime of Healing taas käsittelee sitä miten ihmisten halu löytää elämän tarkoitus kietoutuu usein pyrkimyksiin parantaa kehoa.

”Niissä yksinkertaisia asioita analysoidaan överisti, ja virkkeet voivat olla sivun pituisia.

Huumori on ollut selviytymisstrategiani lapsuudesta asti. Reagoin usein nauramalla maailman absurdiuksiin ja yhteiskunnan epäkohtiin, joiden äärellä koen voimattomuutta. Joudun usein pohtimaan huumorin rajoja ja sitä, missä suhteissa se on epäsopivaa.”

Tällä hetkellä Šljivar kirjoittaa romaania, joka pohjautuu hänen kokemuksiinsa Belgradin kansallisteatterin draamaosaston taiteellisena johtajana. Siinä hän yhdistelee omia muistiinpanojaan, erilaisia haltuunsa saamiaan dokumentteja, institutionaalista kritiikkiä ja fiktiivisiä teatterimaailman toimijoiden monologeja, joissa pohditaan kansallisteatteri-instituution rooleja ja sitä miten se heijastelee valtion arvopohjaa. Hän yrittää saada sen valmiiksi lähitulevaisuudessa. 

Mitä sen jälkeen? 

Šljivar sanoo olevansa siinä mielessä tyypillinen millenniaali, että hänen käsityksensä tulevaisuudesta ulottuu korkeintaan vuoden päähän. 

”Maailmantilanne on poliittisesti ja ekologisesti niin outo, että sitä on varmasti ennen pitkää taiteessa kommentoitava, mutta nähtäväksi jää, miten.”

Noidankehiä-antologiaan niin ikään sisältyvä näytelmä Oy Tuhkimo Ab (Cinderellas Ltd.) viittaa jo nimellään yhteen kulttuurimme syväänjuurtuneimpaan tarinakaavaan. Siinä tyttö selviää nöyryydellä ja ahkeruudella vastoinkäymisistä ja saa ponnistuksistaan palkinnoksi prinssin, satumaiset rikkaudet ja huolettoman elämän.

Näytelmän ovat kirjoittaneet bulgarialaiset feministisen teatterin pioneerit Zdrava Kamenova (s. 1979) ja Gergana Dimitrova (s. 1975).

He ovat Euroopan teatterikentällä hyvin tunnettu, kahdeksan teosta yhdessä kirjoittanut työpari.

Vuonna 2012 he voittivat kansallisen Icarus-teatteripalkinnon ensimmäisestä yhteistyöstään, näytelmästä P.O.BOX: Unabomber. Oy Tuhkimo Ab oli ehdolla saman palkinnon saajaksi vuonna 2015.

Kamenova on näyttelijä ja käsikirjoittaja, joka on käsikirjoittanut yli 20 näytelmää ja useita tv-sarjoja. Hän on voittanut muun muassa kansallisen dramaturgiapalkinnon yhdessä Kalin Angelovin kanssa kirjoittamastaan näytelmästä Garfunkel Is Searching for Simon (2012).

Dimitrova on töistään moneen kertaan palkittu näytelmäkirjailija, ohjaaja ja kääntäjä, joka on työskennellyt vuodesta 2006 alkaen freelancerina Bulgariassa ja Saksassa. Hän on ohjannut yli kaksikymmentä näytelmää ja kirjoittanut yksin tai yhdessä työparin kanssa kahdeksan näytelmää, kolme romaanisovitusta ja lukuisia teatteria käsitteleviä artikkeleita. Lisäksi hän kääntää jatkuvasti muun muassa saksalaista nykyteatteria.

Oy Tuhkimo Ab kuvaa Bulgarian kaltaisissa patriarkaalisissa yhteiskunnissa elävien naisten sisäisiä dilemmoja, Dimitrova sanoo.

”Minusta on mielipuolista, että niin täällä kuin muuallakin maailmassa osa naisista ei osaa arvostaa sadan viime vuoden aikana vaivalla saavutettuja naisten oikeuksia, kuten oikeutta opiskella, äänestää, ottaa avioero, tehdä abortti. Heidän mielestään nykyiset mahdollisuudet tekevät elämästä liian monimutkaista, ja moni heistä on valmis rajoittamaan kaikkien naisten oikeuksia joidenkin kuvitteellisten kansallisten ja isänmaallisten perinteiden suojelemiseksi.  Näin he tietysti pelaavat oikeistopopulistien pussiin.”

Oy Tuhkimo Ab:n päähenkilöt saavat ohjeita muun muassa feministiteoreetikoilta, elämäntaitoguruilta, aktivisteilta, magiikan harjoittajilta ja kylän isoäideiltä. Näytelmä kysyy, ovatko sen päähenkilöt valmiita vaihtamaan vapautensa ja mahdollisuutensa valkealla ratsulla saapuvaan prinssiin, joka vapauttaisi heidät vastuusta rakentaa oma elämäntodellisuutensa.

Näytelmän teemat eivät kuitenkaan ole kaikilta osin sukupuolisidonnaisia. Helppojen ratkaisujen tavoittelu ja oman elämän rakentamisen vastuun ulkoistaminen voivat houkutella kaikkia sukupuolia ja yhteiskunnallisia ryhmiä.

Helppojen ratkaisujen tavoittelu ja oman elämän rakentamisen vastuun ulkoistaminen voivat houkutella kaikkia sukupuolia ja yhteiskunnallisia ryhmiä.

Siksi Dimitrova valitsi miesnäyttelijät naispäähenkilöiden rooleihin näytelmän bulgarialaiseen kantaesitykseen. Kamenovan mukaan miesnäyttelijöiden paneminen naisten saappaisiin tekee näytelmästä kiinnostavamman myös mieskatsojille.

”Se saa heidät samastumaan naisten asemaan ja tarkastelemaan heidän ongelmiaan  yleisinhimillisestä perspektiivistä.”

Tällä hetkellä Kamenova kirjoittaa uutta, tekopyhyyttä käsittelevää näytelmää. Siinä on yritys, joka tarjoaa mahdollisuutta poistaa menneet virheet kokonaan. 

”Sen vuoksi koko yhteiskunta ajatuu pisteeseen, jossa millään ei ole enää mitään väliä. Kaikki on pelkkää fasadia hyvin peiteltyjen erehdysten edessä. Tämän skenaarion kautta näytelmä muistuttaa, miten tärkeää on, että yhteiskunnallisesti muistamme virheemme ja etsimme parempaa suuntaa yhdessä.”

Dimitrova taas sai kesällä valmiiksi tanssiesityksen Dead Souls (Kuolleet sielut), joka perustuu ukrainalaissyntyisen, venäjäksi kirjoittaneen Nikolai Gogolin romaaniin. Nykytanssia, sirkusta, oopperaa ja teatteria yhdistelevä teos käsittelee Venäjän brutaalia hyökkäyssotaa Ukrainaan. Se kysyy, mitä sota tekee ihmisen ruumiille ja sielulle. Voiko sielu kuolla ennen ruumista? Voiko ihminen syntyä ilman sielua?

”Produktiossa oli 20 tanssijaa, ja minä toimin siinä käsikirjoittajana, koreografina, ohjaajana ja tuottajana. Se oli kiinnostavaa mutta uuvuttavaa, joten kesäloma tuli tarpeeseen.”

Tällä hetkellä Dimitrova on erityisen kiinnostunut teatterin ja tieteen dialogista ja poikkitieteellisestä lähestymistavasta esittävään taiteeseen.

Syksyllä luvassa on juuri niitä, sillä Dimitrova lähtee suunnittelemalleen lepakoita käsittelevälle, teatteria, ohjattua kierrosta ja tiedeinstallaatiota yhdistelevälle esiintymiskiertueelle.

*

Teatterilla on itsestäänselvästi yhteiskunnallinen funktio, sanovat Dimitrova ja Kamenova.

Dimitrova kuuluu bulgarialaisen teatterin uuteen aaltoon, joka sai alkunsa neuvostomielisen kommunistihallituksen kauden jälkeen. Uusi sukupolvi sanoutui irti poliittisesta apatiasta ja alkoi tehdä yhteiskuntakriittistä teatteria, joka kyseenalaisti vallitsevia normeja ja ajattelurakenteita.

Dimitrova ja Kamenova luonnehtivat teatteria yhteiskunnan nykyisten ja tulevien ongelmien ja kipupisteiden paljastimeksi. Se tarjoaa julkisen foorumin niiden tutkimiseen ja niistä keskustelemiseen. 

”Teatteri voi älykkäästi ja moniulotteisesti näyttää kaikki ne merkittävät vaaralliset ja myönteiset kehityskulut, jotka usein jäävät arjessa näkymättömiin. Sen tehtävä on suojella ja parantaa sielua, vahvistaa yhteiskuntaa koossa pitäviä sidoksia ja näyttää, millaiseksi yhteiskunnan suhde muuhun maailmaan ja universumiin on kehittymässä”, Dimitrova sanoo.

Myös Tanja Šljivar luonnehtii teatteria agoraksi ja sosiaaliseksi areenaksi, joka kommentoi yhteiskunnallisia asioita kriittisesti ja tuo ihmiset yhteen edes yhdeksi illaksi. 

”Se voi osallistua yhteiskunnallisiin tapahtumiin laveamminkin kuin kulttuurisia tarpeita tyydyttämällä. Esimerkiksi Black Lives Matter -protestien aikaan monet newyorkilaisteatterit avasivat aulansa protestoijien suojapaikoiksi.”

Teatterilla on kuitenkin edelleen omat elitistiset ja poissulkevat piirteensä, Šljivar sanoo. Se ei ole kaikkien saavutettavissa esimerkiksi korkeiden lipunhintojen takia. 

Teatterihistoriallinen kaanon myös on hyvin miesvoittoinen sekä Eurooppa- ja Amerikka-keskeinen. Opettaessaan teatterin historiaa Šljivar on huomannut, kuinka työlästä on muuttaa vakiintuneita opetussuunitelmia.

”Loistavista naistekijöistä ei ole pulaa, mutta näytelmätekstien löytäminen vaatii paljon kaivelua, aikaa ja vaivannäköä. Tavoitteenani on täydentää strukturoituja opetusmalleja naisten, afrikkalaisten ja aasialaisten tekijöiden töillä.” 

Mitä enemmän oman itsen kaltaisia esikuvia tulevilla sukupolvilla on, sitä rohkeammin erilaisista taustoista ponnistavat nuoret uskaltautuvat alalle. Ja sitä enemmän saamme tulevaisuudessa naispuolisia ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia, ei-eurooppalaisia ja ei-amerikkalaisia teatterintekijöitä, Šljivar ajattelee.

Hänen mukaansa kahdenkymmenen viime vuoden aikana kaikista entisen Jugoslavian maista on onneksi noussut esiin uusia, vahvoja feministisiä käsikirjoittajia.

”Heistä monet ovat ystäviäni ja työkavereitani. Ohjaajista suurin osa on edelleen miehiä, mutta toivottavasti sekin tilanne on muuttumassa.”

Kahdenkymmenen viime vuoden aikana kaikista entisen Jugoslavian maista on noussut esiin uusia, vahvoja feministisiä käsikirjoittajia

Kamenova kertoo, että myös viime vuosien merkillepantavimmat bulgarialaiset kirjoittajat ja käsikirjoittajat ovat olleet naisia, jotka ovat nostaneet esiin feministisiä teemoja, vaikka niitä ei ole sellaisiksi aina luonnehdittukaan.

Šljivarin näytelmää Kuten kaikki muutkin vapaat tytöt on esitetty Serbian lisäksi muun muassa Puolassa, Italiassa, Itävallassa ja Yhdysvalloissa.

Se resonoi Šljivarin mukaan moniaalla, koska siitä, saako tyttö tai nainen päättää itse kehostaan, ei ole vieläkään konsensusta. Tyttöjen ja naisten itsemääräämisoikeutta kyseenalaistetaan aktiivisesti monissa maissa, joissa kristilliskonservatiiviset tai oikeistopopulistiset äänenpainot ovat vahvoina. 

”Tuntuu erityisen tärkeältä, että näytelmää esitetään katolisen kirkon valta-alueilla, kuten Puolassa, missä aborttioikeutta on rajoitettu ja taantumukselliset voimat jylläävät. Jotkut viranomaiset yrittivät estää näytelmän esittämisen tai ainakin sensuroida joitain sen kohtia, mutta näytelmäni kääntäjä ja ohjaaja veivät sen päättäväisesti maaliin. Arviot ovat olleet kiittäviä ja vastaanotto positiivinen.” 

Dimitrovan ja Kamenovan Oy Tuhkimo Ab on käännetty yli kymmenelle kielelle. Näytelmä on Kamenovan mukaan saanut kotimaassaan hyvän ja ulkomailla loistavan vastaanoton.

”Bulgarialaisessa teatterimaailmassa riippumattomat ja ei-kaupalliset esitykset eivät yleensä saa kovin paljon huomiota. Oli saavutus, että näytelmämme oli kuitenkin näyttelijöiden liiton parhaan dramaturgian palkintoehdokkaana.”

Šljivar, Dimitrova ja Kamenova ovat hyvin iloisia ja kiitollisia siitä, että heidän näytelmänsä julkaistaan suomeksi.

Kamenova kertoo ajattelevansa, että näytelmän naishahmot ovat niin röyhkeitä, etteivät he koskaan lakkaa yllättämästä.

”Nyt he ovat raivanneet tiensä peräti Suomeen asti!”

Kaikki kolme ovat kiinnostuneita näkemään, miten suomalaiset reagoivat näytelmäkäsikirjoitusten suomennoksiin. He myös toivovat, että Noidankehiä-antologian käsikirjoituksista tehtäisiin suomenkielisiä näytelmäversioita. 

”Lukijoille sanoisin, että nauttikaa. Jokainen lukuakti on yhtä intiimi kuin kirjoittaminen”, Šljivar sanoo.

---