Hanna Helavuori Tuntoisia ruumiita

Tuntoisia ruumiita – miten ollaan teoksissa, maailmassa? on tekstikokoelma, jossa vapaa kirjoittaja ja opettaja Hanna Helavuori jäljittää 2010-luvulla tapahtunutta esiintyvien ruumiiden vallankumousta. Tuntoisissa ruumiissa hän kirjoittaa siitä, mitä esiintyjän ruumiillisuus on ja mitä se saa aikaan.

Helavuori nostaa kotimaiset keskeiset ruumiillisuuden uudelleenajattelijat, kuten Leea Klemolan, Niina Hosiasluoman, Geoffrey Eristan ja Teo Ala-Ruonan sekä kymmenet muut häntä nautinnollisesti riivaavat taiteilijat esiin. Hän välittää historia- ja teoriatietoisilla teksteillään sitä iloa, mitä teatterin ajatteleminen voi tuottaa, mutta herättää itsenäisellä ajattelullaan myös levottomuutta.

Tuntoisissa ruumiissa piilee rakenteita uhmaavaa radikaaliutta. Kirja sisältää Helavuoren tätä kirjaa varten laatimia tekstejä sekä aiemmin julkaistuja tekstejä.

Hanna Helavuori on työskennellyt johtajana Teatterimuseossa, FinnAgorassa Unkarissa sekä Teatterin tiedotuskeskus TINFOssa. Hänen kirjoittamistaan siivittää vahva näkemys teatterin merkityksestä yhteiskunnalle. Erityisesti hän on perehtynyt sen ruumiillisuuteen. Hän kirjoittaa, opettaa sekä bloggaa ahkerasti nykyesityksistä sekä esittävän taiteen ajankohtaisista kysymyksistä.

Minua kiehtoi kaikki se pinnanalainen. Jokin vetää kohoa pinnan alle, onko se kala vai jotain muuta. Koivujen katveesta lehtien ja sammaleen peitosta pilkahtaa keltaista. Se on kantarelli ja niitä löytyy useampia, kun vähän kaivelee ja rapsuttaa. Rihmastot levittäytyvät ja yllättävät. Ruosteisen rautanaulan pienenpieni osa paljastaa sen piilopaikan. Ja koko maisema oli täynnä jättimäisiä mannerjään kuljettamia siirtolohkareita. Ne olivat kuin taivaasta pudonneita. Minua ei kiinnostanut avaruus. Minua kiinnostivat sienet, naulat ja kivet. Mitä tämä ruumiisiin liittyy? Minulle ruumiimme ovat valtaisia näkymättömiä pinnanalaisia rihmastoja. Ihminen on geenejä, soluja, hormoneja, mahanesteitä, sisäelimiä, luita ja lihaksia. Veren voimme nähdä, saada sen vuotamaan, mutta paljon on sitä, joka vain tapahtuu. Vatsa menee solmuun, iho menee kananlihalle, lihakset tärisevät, sukuelimet turpoavat, kyynel nousee silmään, pala menee kurkkuun.

Kid Kokko Katoaminen – passio

Katoaminen – passio on esitystaiteilija, näyttelijä ja kirjoittaja Kid Kokon ylistetyn näyttämöteoksen kirjallinen pari. Kirja on kaksikielinen (suomi-englanti). Englanninkielisen käännöksen on tehnyt H Ouramo. Kirjallisen teoksen visuaalisesta muodosta vastaa palkittu graafinen muotoilija Arja Karhumaa. Katoaminen – passio on Kokon ensimmäinen kirja.

Katoaminen – passio on keskeinen osa suomalaista 2020-luvun esitystaidetta. Näyttämöteos sai ensi-iltansa syksyllä 2021. Kokon lisäksi sitä olivat tekemässä Tari Doris (ääni), Meri Ekola (valo), E.L. Karhu (tekstin dramaturgi) ja Ami Karvonen (esityksen dramaturgi). Teos manifestoi ja kirkastaa monia keskeisiä paradigmanmuutoksia, joita esittävä taide parhaillaan käy läpi koskien representaatioita, tilan ottoa ja intersektionaalisuutta. Henkilökohtainen poliittisuus näkyy teoksen hiotun minimalistisessa kielessä. Kirjan muodossa, Karhumaan sitä tukevan taiton kanssa, Kokon tekstistä nousee esiin sen lyyrinen voima ja hauraus. Samalla kirja toimii näyttämöteoksen ainutlaatuisena taltiointina.

Noora Dadu Minun Palestiinani ja Fail

Näyttelijä Noora Dadun esitys Minun Palestiinani – monologi kahdelle näyttelijälle (2015) syntyi perehtymisestä Israelin ja Palestiinan konfliktiin. Se kuljettaa lukijansa aistivoimaisista matkamuistoista identiteettipohdintoihin ja ehdottaa ratkaisua miehityksen lopettamiseksi.

Seuraavaksi suomalais-palestiinalainen Dadu teki esityksen Fail – virheellinen esitys (2016). Sen 
yhtenä sytykkeenä toimi se, miten hänen suomalaisuutensa ja liikkumatilansa näyttelijänä pieneni työnantajien silmissä Minun Palestiinani jälkeen. Fail pyörittää kaleidoskooppimaisesti erilaisia mahdollisia minuuksia. Sen ytimessä säteilee ajatus jokaisen ihmisen määrittelemättömyydestä ja virheellisyydestä taiteen lähteenä.

Minun Palestiinani ja Fail -teosparin aivomyrsky kristallisoituu kestäväksi kaunokirjallisuudeksi. Se kysyy: voiko taide kurottaa kansainvälisten konfliktien ja identiteettien yli?