ESIPUHE: Radikaalit olennot – Viisi uutta näytelmää ”Euroopan villistä idästä”

Teksti: Cristina Modreanu 

Kuva: Elise Wilk, A Bordeniau
Romanialainen teatterintutkija ja kulttuuritoimittaja Christina Modreanu johdattaa suomalaiset lukijat Balkanin alueen villiin ja radikaaliin teatterielämään.

Tiedätkö historiallisen valokuvan, jossa Churchill, Roosevelt ja Stalin istuvat tuoleilla rennosti hymyillen, ja heidän vierellään seisoo univormuihin pukeutuneita, huolestuneen näköisiä miehiä? Kuva otettiin Jaltan konferenssin yhteydessä vuonna 1945, kun suurvallat päättivät lopettaa toisen maailmansodan. Siitä merkkinä he lohkoivat maailmasta osia ja antoivat lahjoina toisilleen maita ja kansoja. 

Olen tuntenut vihaa heidän hymyileviä naamojaan kohtaan aina siitä lähtien, kun näin kuvan ensimmäisen kerran historian oppikirjassani. Kenties voidaan sanoa, että se oli paras mahdollinen ratkaisu mitä tilanteessa kuvitella saattoi. Mutta miksi joku hymyilee niin traagisella hetkellä? Heidän hymynsä näyttävät vieläkin irvokkaammilta nykypäivänä, kun tiedämme, miten monta miljoonaa ihmishenkeä päätös tuhosi siinä osassa maailmaa, jossa minä synnyin.

Noidankehiä-antologiassa on vain yksi historiallinen näytelmä, Elise Wilkin kirjoittama Katoamisia. Se vie lukijan vuodesta 1920 vuoteen 1991, ja kattaa kolme sukupolvea sekä 1900-luvun Keski- ja Itä-Euroopan vaikutusvaltaisimman ajanjakson. Näytelmä vastaa elämäntarinoiden kautta geopoliittiseen kysymykseen, joka johti toisen maailmansodan, Berliinin muurin murtumisen ja Jugoslavian hajoamissotien kaltaisiin suuriin konflikteihin: Miten eri etnisyyksiä ja uskontoja edustavat ihmiset voivat elää yhdessä poliittisen paineen alla, kun heidän on pakko tehdä niin? Se voi myös selittää joitain syitä alueen uusimpaan aseelliseen konfliktiin, jota vanhat suurvallat yrittävät nyt purkaa: Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainaa vastaan. Jotain uutta, mistä taistella kylmän sodan jälkeen, aikana, jota jotkut pitävät Euroopan unionin lopun alkuna, eli Brexitin jälkeen. Näiden konfliktien siemenet ja niiden vaikutukset ihmisten elämään näkyvät eri muodoissaan kaikissa tähän antologiaan valituissa näytelmissä – on komediaa, draamaa, Brechtiä henkivää opetuksellisuutta, monologia – todisteena siitä, että teatteri edelleen toimii peilinä tosielämälle, yrittäen saada siitä selvää luovin keinoin. Siinäpä tavoitetta.

Katoamisia-näytelmän kirjoittaja Elise Wilk on osa romanialaisten näytelmäkirjailijoiden uutta aaltoa, joka rohkeasti yhdistelee dokumenttiteatteria ja fiktiota. Tapa oli nuorten teatterintekijöiden suosima tapa tämän vuosituhannen ensimmäisinä vuosina. Wilk sekä sellaiset romanialaiset teatterintekijät kuten Peca Ștefan (joka työskentelee ohjaaja Ana Mărgineanun kanssa), Alexandra Badea (taiteilija, näytelmäkirjailija ja ohjaaja, syntynyt Romaniassa, asuu Pariisissa), Leta Popescu (ohjaaja, joka kirjoittaa itse näytelmiä ja luo tekstikollaaseja nykykirjailijoiden töistä) ja näytelmäkirjailija Alexandra Felseghi (joka työskentelee ohjaaja Adina Lazărin kanssa) ovat siirtyneet kohti sellaista lähestymistapaa, mitä Felseghi ja Lazăr ovat kuvailleet ”dokumentoiduksi teatteriksi” dokumenttiteatterin sijaan. He aloittavat aina todellisista tapahtumista ja faktoista: Peca ja Mărgineanu käyttivät naapuruston historiaa immersiivisessä teatteritrilogiassaan The Parallel City, Badea hyödynsi teinien haastatteluja Avignonin festivaalilla ensi-iltansa 2023 saaneessa teoksessaan The One who Observes the World. Felsegh ja Lazăr puolestaan kiinnostuivat tapauksesta, jossa nuori tyttö kuoli, kun poliisit eivät ottaneet hänen avunpyyntöään vakavasti. Kuolema sai julkisuutta ja traumatisoi koko kansakunnan. Tästä syntyi teos Don’t keep the line busy. Näytelmäkirjailijat ovat kekseliäitä luodessaan uusia muotoja saadakseen viestinsä sanotuksi.

Lopullinen muoto ei yleensä ole näkyvissä vielä teksteissä vaan vasta esityksissä, jotka ovat kollektiivisen työn tulosta. Noidankehiä-antologiaan valittujen näytelmien kohdalla tarkoituksellinen muodolla leikittely on ihailtavaa. Lisäksi kokoelma heijastaa keskeisiä suuntauksia Keski- ja Itä-Euroopan teatterissa, vaikka valitut näytelmät voidaan yhä kokea omissa maissaan marginaalisina, sillä ne yleensä nähdään pienissä teattereissa vapaan kentän tuotantoina. Nämä näytelmät kuitenkin lopulta löytävät tiensä valtavirran näyttämöille, kuten marginaalista nousevien virtojen on usein tapana. Pandemian jälkeen naistaiteilijat ovat viimein alkaneet päästä päänäyttämöille Romaniassa; Adina Lazărin ja Alexandra Felseghin Don’t keep the line busy nähtiin Cluj-Napocan Kansallisteatterin ja Alexandra Badean Exile Bukarestin Kansallisteatterin suurilla näyttämöillä. Romanialaisen teatterin mielenkiintoisin ja oleellisin osa syntyy tällä hetkellä nykynäytelmäkirjailijoiden ja ohjaajien välisissä yhteistyöprojekteissa, joissa työskennellään kollektiivisesti ja pysytään herkkinä nopeasti muuttuvalle maailmalle.

Politiikka on aina vaikuttanut Itä-Euroopassa teatteriin syvästi. Sen vastapainoksi jotkut taiteilijat yrittävät yhä vältellä poliittisia aiheita ja tarjoavat sen sijaan yleisölle esityksiä eskapistisiin tarkoituksiin. He jatkavat mielellään todellisuutta pakoilevaa tapaansa, joka antoi heille aikanaan mahdollisuuden toimia totalitaaristen hallintojen alaisuudessa. Suuret julkiset laitokset, kuten kaupunginteatterit, rahoittavat tällaista tekemistä. Samanaikaisesti uuden sukupolven teatterintekijät ymmärsivät jo varhain, että on mahdotonta olla osallistumatta poliittiseen keskusteluun, sillä kaikki on politisoitua tavalla tai toisella. He näyttävät olevan oikealla puolella historiaa.

Ukrainan nykyisen sodan lisäksi tässä osassa maailmaa – samoin kuin länsimaissa – on toinenkin taistelutanner, ideologinen rintama, jossa oikeisto ja vasemmisto kohtaavat. Vaarallinen äärioikeiston nousu on rekisteröity useissa Euroopan maissa. Edelleen on kuuluisia teatterintekijöitä, jotka heiluttavat ”nationalistista korttia”, kuten latvialainen ohjaaja Alvis Hermanis (New Riga Theatre, Latvia), joka puhuu voimakkaasti ”löyhästä maahanmuuttopolitiikasta” Länsi-Euroopan maissa. Uuden sukupolven teatterintekijöiden taide syntyy enemmän vasemmistolaisesta maailmankuvasta. Samat aiheet voivat olla käsittelyssä niin oikealla kuin vasemmalla, mutta lähestymistapa ja päätelmät ovat päinvastaisia.

Maahanmuutto on suuri teema, sillä miljoonat itäeurooppalaiset ovat jättäneet omat perheensä ja menneet länsimaihin hoitamaan muiden perheitä toivoen, että voisivat tarjota paremman elämän niille, jotka jäivät taakse.

Jatkuvasti käynnissä oleva tragedia raivostuttaa näytelmäkirjailijoita, kuten moldovalaista Nicoleta Esinencua. Hän on tullut tunnetuksi Eurooppa-vihastaan: Esinencun ensimmäinen menestysmonologi Fuck you, eu.ro.pa! (2005) on käännetty monille kielille ja esitetty eurooppalaisilla ja kansainvälisillä näyttämöillä. Samasta lähteestä tulevat kirjailijan uudemmat näytelmät, kuten ironisesti nimetty Symphony of Progress, joka on chișinăulaisen teatru-spălătorien ja berliiniläisen HAU Hebbel am Uferin yhteistuotanto. Moldovalaisen teatteriryhmän kollektiivisesti luoma näytelmä – joka esitetään Moldovan romaniaksi, romaniaksi, venäjäksi ja englanniksi – haastaa länsimaiden edustaman, idyllisen käsityksen edistyksestä ja väittää, että sillä vain peitetään idän riistoa ja hyväksikäyttöä.

Maahanmuutto on suuri teema, sillä miljoonat itäeurooppalaiset ovat jättäneet omat perheensä ja menneet länsimaihin hoitamaan muiden perheitä toivoen, että voisivat tarjota paremman elämän niille, jotka jäivät taakse.

Aktiivisimmat moldovalaiset teatterintekijät ovat hyötyneet vaihto-ohjelmista muiden eurooppalaisten maiden kanssa, kuten muissakin alueen maissa. Nicoleta Esinencun lisäksi tällaisia taiteilijoita ovat esimerkiksi ohjaaja Mihai Fusu, näytelmäkirjailija Luminița Țîcu (Casa M -projektin luoja, joka tekee teatteria vankiloissa) ja ohjaaja Slava Sambriș (joka opiskeli ohjausta Bukarestissa ja on toiminut vuodesta 2020 alkaen Luceafărul-teatterin johtajana Chișinăussa, Moldovan pääkaupungissa). He kaikki yrittävät hajauttaa Chișinăun maantieteellistä monopoliasemaa teatterikentällä ja tuoda tarjolle muuta kuin suuria, perinteisiä, tekstipohjaisia tuotantoja, jotka ovat edelleen muodissa kaikissa alueen kaupunginteattereissa sekä kansallisteatterissa.

Tässä kirjassa mukana oleva Nicoleta Esinencun monologi Intuboitu Eurooppa sykkii kirjailijan aiemmista näytelmistä tuttua, loputonta turhautumista Eurooppaa, tuota haurasta rakennelmaa, kohtaan. Radikaali vasemmistoälymystö on kritisoinut Eurooppaa vuoden 2000 jälkeen aina vain äänekkäämmin. Yksi antologian näytelmistä on kritiikki EU-säädöksille, jotka sen jäseneksi haluavien entisten Itäblokin valtioiden pitää täyttää. Nuo säädökset ja arvot ovat ristiriidassa länsimaisten arvojen kanssa. Näytelmällä on pitkä otsikko. Sen kirjoittaja kieltäytyi signeeraamasta tekstiään ja jätti sen kesken – tai niin hän väittää nimettömäksi jäävien näyttelijöiden suilla. Näytelmässä on neljä näyttelijää, joitakin sikoja, joitakin lehmiä, joitakin hevosia, pääministeri, Milka-lehmä sekä joitain paikallisia ja kansainvälisiä tarkastajia. Se on kosovolaisen kyynikon kirjoittama näyttämöteksti maasta, joka pyrkii – kuten Ukraina ja Moldova – olemaan osa Euroopan unionia. ”Kosovolaisen kyynikon” nimi on Jeton Neziraj. Euroopan unionin Kosovon toimipiste myönsi Nezirajille ”Vuoden eurooppalainen” -palkinnon vuonna 2023. Hän on perustanut yhdessä vaimonsa, ohjaaja Blerta Nezirajin kanssa Qendra Multimedia -nimisen, nykyteatteriin ja -kirjallisuuten keskittyvän organisaation ja järjestänyt Pristinassa viisi Kosovo. Theatre. Showcase. -tapahtumaa. Vuonna 2022 tapahtumaan sisältyi kymmenen ensi-iltaa, jotka käsittelivät aiheita kuten eläminen sodan trauman kanssa, mitä tarkoittaa rakentaa uusi maailma vanhan raunioiden päälle vain yhden sukupolven aikana, naisten asema Balkanin perinteisissä yhteiskunnissa, uuden sukupolven eurooppalaiset pyrkimykset ja vanhempien sosiaalinen vastuu sekä aina ajankohtainen ”taiteen tekeminen ja etiikka”. Vuoden 2022 Kosovo. Theatre. Showcase. -keskustelut olivat merkityksellisiä Kosovon teatterintekijöiden nykyajattelulle: “Kansainvälisten vieraiden vetämissä keskusteluissa paikalliset tekijät kertoivat yhteyksistään eurooppalaiseen teatteriin, vetosivat Kosovon näyttämöiden laatuun ja kertoivat aikomuksestaan avata vuoropuhelua kaikkien entisen Jugoslavian maiden taiteilijoiden kanssa.”

Jeton Neziraj on yksi Balkanin alueen tuotteliaimmista tekijöistä; hän on kirjoittanut yli 15 näytelmää, joita on käännetty useille kielille. Hänestä on tullut eurooppalaisen teatterin suosikki näytelmillään kuten The Sworn Virgin, jossa perinteiset albanialaiset tavat kohtaavat länsimaisten arvojen kanssa. Se kertoo naisista, jotka tekevät siveyslupauksen saavuttaakseen itsenäisyyden ja kaikki ne edut, joita miehet nauttivat. Kosovo for Dummies on tragikomedia, joka seuraa sankaritar Antigonea hänen yrittäessään muuttaa byrokraattiseen Sveitsiin. 

Antologian näytelmässä ”kosovolainen kyynikko” käsittelee kiinnostustaan naisten asemaan Balkanin maissa arvostelemalla itseironisesti Euroopan unionin feminististä politiikkaa. Feministisen politiikan puuttuminen alueelta on merkittävä mutta valitettavasti edelleen vähän käsitelty aihe patriarkaalisissa entisten itäblokin teattereissa. Täällä päähenkilöt ovat harvoin naisia, ja naisteatterintekijöiden osuus on edelleen hyvin alhainen, etenkin julkisesti rahoitetuissa laitoksissa. EU:n asettamat rahoitusehdot, joilla tätä epätasapainoa säädellään, ovat oleellisia. Samoin sellainen on päätös sisällyttää kaksi avoimesti feminististä näytelmää tähän antologiaan. Bulgarialainen näytelmä Oy Tuhkimo Ab on kahden kirjoittajan, Zdrava Kamenovan ja Gergana Dimitrovan, käsialaa, ja se on kirjoitettu tutkija Anette Daubnerin avustuksella. Näytelmä esittelee koskettavasti ”toisten valkoisten naisten” näkökulmia. He eivät ole hyötyneet kolmesta feminismin aallosta kuten länsimaiset vertaisensa, vaan kantavat turhautumistaan, itseinhoaan, tukahdutettuja tunteitaan ja toteuttamattomia unelmiaan. Oy Tuhkimo Ab ylittää itäisen ja läntisen Euroopan välisen kuilun ja luo yhteisen pohjan feministiselle ajattelulle lähes kahdeksankymmentä vuotta sen jälkeen, kun Eurooppaa jaettiin osiin kolmen leveästi hymyilevän miehen toimesta. Näytelmä voidaan luokitella raivokkaaksi ja kauan odotetuksi yritykseksi kaataa patriarkaatti… tai ainakin unelmoida siitä!

Bulgarialainen teatteri on viime aikoina ottanut radikaalimman käännöksen kohti nykyteatteria, erityisesti pääkaupunki Sofiassa ja Plovdivin kaupungissa. Pienten riippumattomien teatteriryhmien määrä on kasvanut, länsimaissakin tunnetut teatterintekijät (kuten Centre National Dramatique -teatterin ohjaajana Toulousessa, Ranskassa toiminut Galin Stoev) ovat palanneet kotimaansa lavoille, ja kansainväliset tekijät toivotetaan Bulgariaan tervetulleiksi, kuten voi nähdä kansainvälisen ”Varna Summer” -teatterifestivaalin ohjelmasta. Silti feministiset näytelmät ovat poikkeus, eivät vain Bulgariassa vaan koko alueella. Pelkkä sana herättää täällä edelleen voimakasta epäluuloa.

Kokoelmaan sisältyvä toinen feministinen näytelmä käsittelee hyvin vakavaa,  itäeurooppalaisia naisia koskevaa asiaa: teiniäitien ja teinien aborttien lisääntymistä. Entisessä Jugoslaviassa syntynyt kirjailija Tanja Šljivar kirjoitti näytelmän Kuten kaikki muutkin vapaat tytöt mielessään pienten kaupunkien nuoret, jotka elävät vailla toivoa paremmasta tulevaisuudesta siinä maailmankolkassa, jossa teinit joutuvat selviytymään niin pahassa köyhyydessä, että perustarvikkeistakin on pulaa. Näytelmän alaotsikko, ”näytelmä, joka kertoo yhdestä vapauden tavoittelusta pikkukaupungissa”, kertoo paljon!

Vaikka maailmalla taloudet horjuvat ja sotia käydään, nuoret jatkavat nuorina olemistaan ja ilmaisevat hämmennystään astumalla samanaikaisesti liian nuorina aikuisuuteen ja masennukseen: “We´re happy, free, confused, and lonely at the same time it’s miserable and magical uh oh I don´t know about you but I´m feeling 22”, sillä ollaan oltu Swifties jo kolme ja puol vuotta ja se ei ole meille vain laulaja, samoin kuin Red ei ole vain väri tai 1989 ei ole vain vuosi.”

Vuosi 1989 ei selvästikään ollut pelkkä vuosi muiden joukossa. Se oli myös tuomio syntymättömille sukupolville. Samaa aihetta käsitteli tammikuussa 2022 Youth Theatre -teatterissa Piatra-Neamtissa, Romaniassa näytelmä 98% the correct decision. Se sai paikallisia kaupunginvaltuutettuja ja kirkon edustajia liikkeelle osoittamaan mieltään aiheen valinnasta. Heidän vastuunpakoilustaan johtuu, että teiniäitien määrä kasvaa edelleen. Teatterintekijät vaikuttavat olevan vastuullisempia kuin poliitikot tässä osassa maailmaa.

On hyvä asia, että taiteilijat ja intellektuellit eivät luovuta: Zagrebin Subversive Festival, Mladi Levi -festivaali Ljubljanassa, Kosovo. Theatre. Showcase. Pristinassa, Piatra-Neamțin teatterifestivaali Romaniassa sekä jatkuva tarjonta teatteriesityksiä, jotka käsittelevät avoimesti kiistanalaisia aiheita, mahdollistavat sen, että taiteilijat voivat pitää keskustelua käynnissä – toisinaan jopa huolimatta välittömästä vaarasta menettää rahoitusta tai joutua julkisten, poliittisten päättäjien hyökkäysten kohteeksi (Esimerkiksi Jeton Neziraj menetti asemansa Kosovon kansallisteatterin taiteellisena johtajana europpamyönteisten kantojensa seurauksena ja näytelmäohjaaja Gianina Cărbunariu on joutunut hyökkäysten kohteeksi paikallisessa mediassa, poliitikkojen ja kirkon edustajien toimesta, johtaessaan yhteisöteatteria tekevää Piatra-Neamțin nuorisoteatteria Romaniassa). Teatteri on yksi harvoista foorumeista, joissa kriittinen ajattelu on yhä kannustettua, ja kiistanalaisia aiheita käsitellään yhä – taustalla tosin häämöttää uusi nationalismin aalto.

Teatteri on yksi harvoista foorumeista, joissa kriittinen ajattelu on yhä kannustettua, ja kiistanalaisia aiheita käsitellään yhä – taustalla tosin häämöttää uusi nationalismin aalto.

–––

Nicoleta Esinencun lyyrinen monologi Intuboitu Eurooppa ilmaisee paljon voimakkaampaa vihaa kuin tunnen katsellessani noita kolmea miestä, jotka hymyilevät kuvassa vahvistaessaan miljoonien elämien tuhoamisen. Kuten kuka tahansa voi nähdä, tälle vihalle on paljon syitä, joista monet ovat läsnä tämän antologian näytelmissä. Jatkan listaa ja lainaan romanialaisen uuden sukupolven teatterintekijää, David Schwartzia, joka on osallistunut moniin projekteihin, jotka kaikuvat samaa vihaa. Hän tiivistää viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana hänen ja hänen vertaistensa tekemän työn näin:

”Järjestelmän kritiikki näkyy kuitenkin ilmiselvänä runsaudessa, lukuisten kapinallisten esitysten kautta, niin yleisimmistä aiheista kuin hyvin spesifeistä asioista, kuten sukupuoliroolien rakentuminen, seksuaali-identiteetti ja LGBT+-ihmisten sorto, romanien asema ja rakenteellinen rasismi, romanien ja juutalaisten vaino fasismin aikaan, orjuus, kiusaaminen, body-shaming, pakolaistilanne, siirtotyöläisten tilanne Romaniassa, vastustus aborttineuvonnalle, ylikansallisten yritysten hyväksikäyttö, vangeille ja vanhuksille tai heidän kanssaan tehdyt esitykset, joissa kerrotaan omista kokemuksista näyttämöllä ja tehdään kriittistä analyysia lähihistoriasta, siirtolaisnaisten elinolosuhteet, kotiin jätetyt lapset, rakennustyöläisten tilanne tai itsenäisten taiteilijoiden tilanne. Listaa voi jatkaa.”

Olipa kyse kollektiivisesti kirjoitetusta tekstistä tai yhden kirjoittajan tuotoksesta tiimityön jälkeen, devising-menetelmiin tai Brechtiin perustuen, sanatarkkoja dialogeja tai henkilökohtaista tarinankerrontaa käyttäen, realismia tai maagista realismia hyödyntäen, usein komedian ja/tai itseironian säestyksellä, rahoitettuna EU:n tuella tai nollabudjetilla, Itä-Euroopassa jälkisosialistisena aikana syntynyt uusi teatteri on epäilemättä ainutlaatuinen sekoitus, joka juontaa juurensa paljosta kärsimyksestä. Kärsimys on synnyttänyt sen, mitä Esinencu kutsuu ”radikaaleiksi olennoiksi”.

Ei ole parempaa tapaa lopettaa saatesanojani kuin lainata häntä jälleen:

”vihaan sinua sieluni kyllyydestä

minun radikaalin sieluni

vihaan sinua koko sydämestäni

minun laittomasta sydämestäni”

”Villissä Itä-Euroopassa” teatteri on paikka, missä kasvatetaan edelleen radikaaleja olentoja.

Cristina Modreanu, kirjoittaja on romanialainen teatterintutkija ja kulttuuritoimittaja

Suomennos: Teatterin Uusi Alkukirjasto

Lähteet ja viitteet:

Ollakseni rehellinen, tuossa historiallisessa tapahtumassa otettiin enemmänkin kuvia ja kolme miestä ei hymyillyt niissä kaikissa. Minä ajattelen tätä kuvaa: https://www.nationalreview.com/2020/02/the-myth- of-yalta/.

 Hermanis kokee tulleensa canceloiduksi, vaikka hänelle sataa edelleen työtarjouksia. Lisää tästä skandaalista: https://slippedisc.com/2015/12/calls-to-boycott-racist-salzburg-festival-director/

 Schwartz, David – Genealogy of political theatre in post-socialism. From the anti-system nihilism to the anti-capitalist left, teoksessa STUDIA UBB SOCIOLOGIA, 64 (LXIV), 2, 2019, s. 13-40 DOI: 10.2478/subbs-2019-0008

Näistä ilmiöistä lisää kirjassani A History of Romanian Theatre from Communism to Capitalism. Children of a Restless Time, Routledge, 2020

---