Haastattelu: Pipsa Lonka ja Peterin tarinan takainen todellisuus

Teksti: TUA
Kuva: Jussi Kirjavainen

Pipsa Lonka kuuluu Suomen käännetyimpiin ja palkituimpiin näytelmäkirjailijoihin. Longan näytelmä Peter asui talossa – delfiini pisteestä pisteeseen ilmestyy TUAn kustantamana, Aino Niemisen taittamana kirjana tiistaina 7.5.2024.

Näytelmä kertoo pullokuonodelfiinistä, jolle tehtiin poikkeuksellinen eläinkoe 1960-luvulla. Hänelle opetettiin englantia, ihmisten kieltä. Osana koetta delfiini asui puoli vuotta kahdestaan nuoren naisen kanssa talossa, jonka kaikkiin huoneisiin oli laskettu vettä. Peteriksi kutsutun delfiinin elämä päättyi itsemurhaan.

Minkälaisen teokseen lukijat pääsevät sukeltamaan, Pipsa Lonka?

Syvimmältään teksti sukeltaa eläinrakkauden kysymyksen äärelle. Näytelmä käsittelee hankalia tunteita, joissa on läsnä sekä halu ymmärtää ja ihmetellä eläimen todellisuutta, että mahdollisuus lukea eläintä väärin, ihmisen tarpeita mukaillen.  

Näytelmän päähenkilönä on delfiini, jota kutsuttiin nimellä Peter. Hänelle yritettiin opettaa englantia. Näytelmä keskustelee tästä eläinkokeesta tehdyn dokumentin The Girl Who Talked to Dolphins kanssa. 

Millaisista aineksista näytelmä koostuu?

Näytelmällä on minäkertoja, joka reflektoi The Girl Who Talked to Dolphins -dokumentin katsomiskokemustaan. Yksi teoksen teemoista onkin kertomisen problematisointi ja kysymys, voiko eläintä kertoa? Tuntuu, että on kertomisen yrittäminen on välttämätöntä, jotta eläinten äänet eivät katoaisi yhteisestä todellisuudestamme, mutta silti siinä on aina jotain haltuunottavaa ja omivaa, kun kerromme eläimistä. Minäkertoja on tästä ongelmasta tietoinen ja rimpuilee tämän haasteen edessä.

Näytelmään on litteroitu mukaan repliikkejä ja Peterin autenttisia ääniä dokumentista. Lisäksi siinä on autoteoreettista materiaalia, jossa pohditaan sitä, miten voitaisiin käsittää toisen eläimen todellisuutta sekä lainauksia muusta kirjallisuudesta, niin teoreettisesta kuin kaunokirjallisesta. Esseihtivä on hyvä sana kuvaamaan näytelmän luonnetta.

Miksi halusit kirjoittaa Peterin tarinan?

Tätä näytelmää ennen olin kirjoittanut kaksi näytelmää, joissa käsittelin eläinaiheita. Näissä molemmissa, Toisessa luonnossa ja neljän päivän läheisyydessä, käsiteltiin eläimiä ja ihmisiä joukkoina ja laumoina. Näiden näytelmien myötä kirjoittamiseeni nousi kysymys, miten eläin voisi olla esityksen päähenkilö yksilönä? Asetin näytelmän paikaksi kysyä tätä kysymystä.

Näin dokumentin The Girl Who Talked to Dolphins ensi kertaa jo vuosia sitten ja se jäi häiritsemään minua enkä päässyt sen nostamista tunteista eroon. Peterin kohtaloon liittyy monia kysymyksiä, jotka ovat kiinnostaneet minua suhteessa toisiin lajeihin ja rinnakkaiselon mahdollisuuksiin heidän kanssaan. Esimerkiksi kyky käyttää kieltä on asia, jolla ihminen on kategorisoinut itse itsensä erityislajiksi muun eläinkunnan yläpuolelle. Mutta on selvää, ettei kieli ole ainoastaan ihmisellä oleva kyky. Delfiinien kieltä on tutkittu paljon ja yleisesti ymmärretään, että heillä on oma kieli, jota me ihmiset emme osaa tulkita.

Oletko aktivisti tai ovatko näytelmäsi aktivismia?

Eläimen ottaminen todesta on ajassamme aktivistista, mutta kirjailijana en ajattele, että ensisijaisesti otteeni olisi aktivistinen. Ajattelen, että taiteen kysymykset ovat monimutkaisia ja vastaukset voivat olla hämäriä. Aktivismin vastausten olisi yleensä hyvä olla selkeitä ja liittyä toimintaan. Toki minulla on halu muuttaa maailmaa, jos se on määre aktivistille. Jos alkaisimme ottaa toislajiset vakavasti, se muuttaisi maailmaa – ehkä näytelmä voi vaikuttaa siihen.

Näytelmäsi ovat kaunokirjallisesti kiinnostavia ja usein näyttävät lukijan silmään “mahdottomilta” laittaa lavalle. Miksi lajisi on näytelmä eikä proosa tai runous?

Minulle näytelmä kirjallisuudenlajin valintana liittyy siihen, että näytelmässä teksti on tulossa lihaksi.

Sanattoman tiedon osuus meidän kommunikaatiosta on aiheena Peter asui talossa -näytelmässäkin. Näytelmän minäkertoja avaa lukijalle sitä tosiasiaa, että meillä on valtavasti tietoa, joka kulkee vain ruumiillisesti ja tilallisesti meissä. Näytelmä tekee tuon lihallisen ja aistitiedon välittymisen mahdolliseksi.

Ajattelen, että näytelmä on aina liminaalitilassa.Tekstinä se viittaa siihen että se on tulossa näyttämölle puheena ja toimintana ja kun se on näyttämöllä, se viittaa itseensä tekstinä.

Toinen tulokulma “mahdottomuuteen” on se, että kirjoitan näytelmään toislajisia eläimiä, ja jo heidän mukaantulonsa muuttaa näyttämöä. Mutta näytelmä tekstinä ei voi eikä sen tarvitse osata suoraan ratkaista sitä, miten eläin esitetään näyttämöllä – se on näyttämötoteutuksen kysymys. Etenkin, kun en toivo eläviä eläimiä näyttämölle. Miten taide olisi käyttämättä eläintä hyväksi ja näin jatkamatta hyväksikäytön perinnettä, mutta silti kertoisi heistä?

“Mahdottomien” näytelmien kirjoittaminen on myös tapani osallistua näyttämökielen kehittämiseen.

Mitä merkitsee nähdä näytelmä kirjana?

Kirjoitan näytelmäni ensisijaisesti luettavaksi, kirjaksi. Potentiaaliset esitykset ovat oleellisia, tervetulleita ja tärkeitä. Koska suuntani on aina ennen kaikkea kirjallinen, kirjana julkaiseminen vahvistaa sitä, että kirjoitan kirjallisuutta. Jos näytelmiäni ei olisi saatavilla kirjoina, tuntuisi se siltä, että taiteeni ei tulisi näkyväksi. Se on siis fataali kysymys minulle

Millainen näytelmien lukija itse olet?

Luen tiettyjä näytelmiä uudestaan ja uudestaan, menen niiden äärelle hakemaan uskoa, siihen millainen laji näytelmäkirjallisuus onkaan. Näytelmän lukeminen on minusta hyvin eri tuntuista kuin muiden kirjallisuuden lajien lukeminen. Se on intensiivisempää. Runoakin on helpompi lukijana hidastaa kuin näytelmää. Pyrin lukemaan koko näytelmän aina kerralla alusta loppuun nähdäkseni, millainen sen ajallinen kokemus on. Aika ja sen käsittely kiinnostaa minua aina lukijana. Aika on näytelmälle eksistentiaalinen kysymys ja näytelmällä on oltava suhde aikaan: Mitä se tekee ajan käsittelylle, milloin se nopeuttaa, minkä tiivistää, milloin hidastaa tai pysähtyy. Aika liittyy siihenkin näytelmän elementtiin, että sen sisällä on aina olemassa potentiaalinen esityksen hetki. Tärppeinä aikasuhteessa kiinnostavista näytelmistä voisin nostaa Sarah Kanen 4.48 Psykoosin, E.L. Karhun Eriopiksen ja Laura Ruohosen Kuningatar K:n. 

Peter asui talossa – delfiini pisteestä pisteeseen julkkarit Tekstin talon Permanto-salissa ti 7.5.2024 klo 18.30. Keskustelemassa Pipsa Lonka, Elisa Aaltola ja Elsa Hyttinen. Näyttelijä Sara Melleri lukee katkelmia näytelmästä. Vapaa pääsy.

---