Elli Salo kirjoitti Muistopäivän tutkimusmateriaalin pohjalta

Kuva: Tero Vuorinen

Muistopäivässä arjen selviytyminen nousee etualalle.

Muistopäivä-näytelmän kirjoittaja Elli Salo, miksi Suomalaiset Venäjällä -hankkeen materiaalista tartuit juuri 30-luvun suomalaisloikkareiden kohtaloihin?

Käytin aika kauan aikaa siihen, että vain luin arkistolähteitä. Kävin niitä läpi laaja-alaisesti. Keräsin materiaalia intuitiivisesti sieltä täältä. Jossain vaiheessa prosessia rajasin Muistopäivän käsittelemään 1930-luvun laittomia siirtolaisia eli loikkareita. Rajaus teki sen, että osasin alkaa valikoimaan aineistoa tarkemmin. Yksi tärkeä tausta-aineisto on Jukka Rislakin ja Eila Lahti-Argutinan tietokirja ”Meillä ei kotia täällä”. Se on yksi ensimmäisistä suomalaisten kohtaloita Stalinin vainoissa selvittäneistä tietokirjoista. Teos ohjasi myös oman aineistoni rajaamista. Pyysin Rislakilta, että saisin tutustua kirjaan liittyvään alkuperäiseen arkistomateriaaliin ja haastatteluihin. Niistä tuli hyvin tärkeä lähde minulle.  

Olet ensimmäiseltä ammatiltasi venäjän kielen kääntäjä ja venäläisen kulttuurin asiantuntija. Millainen merkitys sillä oli näytelmän kirjoittamiseen?

Olen tosiaan ennen Teatterikorkeakoulun dramaturgiaopintojani valmistunut Helsingin yliopistosta pääaineenani venäjän kieli ja kirjallisuus. Sillä on ollut ihan valtava vaikutus. Tämän näytelmän kirjoittaminen on ollut jonkinlainen paluu aikaan ennen teatteriopintojani. Tämä työ mahdollisti teatteriammattilaisuuden ja Venäjän tuntemukseni yhdistämisen. Samalla tässä prosessissa palasin yliopistolle, jossa venäläisen kirjallisuuden tutkijat lukivat näytelmääni ja sain heiltä prosessiini tukea. Tämä aihe on todella minun omaa alaani. Minulla on ollut tietopohjaa, jonka päälle olen voinut rakentaa.

Mainitset Svetlana Aleksijevitšin Muistopäivään kirjoittamassasi esipuheessa. Oliko hän tärkeä kirjailija sinulle Muistopäivä-näytelmää kirjoittaessasi?

Aleksijevitšin teokset ovat tehneet minuun suuren vaikutuksen. Etenkin hänen tapansa kirjoittaa moniäänistä kertomusta. Tutkin Aleksijevitšin tapaa työskennellä dokumenttimateriaalien kanssa, ja se on vaikuttanut omaan tapaani toimia. Lisäksi minuun on kirjoittajana vaikuttaneet hänen työstään tehdyt tutkimukset.

Näytelmässäsi on aineistona käytetty hyvin karuja kokemuksia kokeneiden ihmisten kohtaloita. Luot kuitenkin teokseen aivan oman maailman, josta välittyy monia muitakin asioita kuin synkkä kohtalo. Kertoisitko, miten näytelmäsi tyyli ja sävy syntyivät?

Se on niin jännää, mitä kirjoitusprosessi paljastaa ja mitä siihen tekstiin tulee. En valitse jotain tapaa toimia. Semmoinen hiljaisuus, jota koin arkistoaineiston edessä, varmasti näkyy tekstissä. Mietin aineiston äärellä, että miten voin kirjoittaa niin, että lopputulos on kirkasta. Olen kerännyt tavallisten ihmisten asioita. Olin hurjan liikuttunut siitä, miten intiimi ja arkinen ihmisten elämä piirtyi dokumenteista esiin.  

Olen päässyt tässä näytelmässäni jonnekin aivan uuteen, on löytynyt toisenlainen tekemisen tapa, mikä tuntuu arvokkaalta ja hyvin inspiroivalta.

Kysymykset siitä, että mitä tapahtuu, kun ihmiset hakevat parempaa maailmaa lähtemällä kotoaan, ovat toki ajankohtaisia, mutta en sinänsä kirjoittanut mitään ajankohtaista. Totta kai nykyinen maailmantilanne silti valui kirjoittamisprosessiini. Kirjoittaminen on olemista ja kirjoitan koko kehollani. Kaikki vaikuttaa.

Olet työskennellyt tiiviisti Suomalaiset Venäjällä -hankkeen tutkijoiden kanssa. Kerrotko jotain siitä?

Kaikki hankkeen tutkijat ovat auttaneet minua matkan varrella. Hyvin tärkeää on ollut keskustella esimerkiksi Venäjän historian tutkijan Ira Jänis-Isokankaan kanssa, joka kirjoitti suomalaisten loikkareiden elämästä gulag-järjestelmässä tietokirjan ”Kohtalona Gulag”. Hän tutustutti minut arkisiin havaintoihin ja siihen, miten arkipäivän valinnat olivat osa jokapäiväistä selviytymistä. Hän vinkkasi minulle monia kiinnostavia lähteitä, muun muassa Suojärven kirjekokoelman. Olen imenyt etenkin alkuvaiheessa häneltä tietoa kuin sieni!

Olet nyt Finlandia- ja Tulenkantajat -palkinnon finalistina romaanillasi Keräilijät. Kerrotko vähän siitä, mikä ero on romaanin ja näytelmän kirjoittamisella? Sinullahan on paljon kokemuksia näytelmäkirjailijana myös Kansallisteatterista. Hirvimetsä-näytelmääsikin on esitetty runsaasti, se on saanut tulkintoja eri puolella Suomea ja Lea-palkinnon voittanut Keräilijät-näytelmäsi sai kantaesityksensä Kajaanin kaupunginteatterissa.

Ne ovat täysin eri asiat. Olen kirjailijana aivan eri rooleissa romaanissa ja näytelmässä. Olen aina kirjoittanut näytelmäni siten, että minulla on ollut tieto siitä, että se tulee näyttämölle. Kirjoitan näyttämöä kohti ja se, että olen tiennyt, keitä työryhmään tulee, on valunut kirjoittamiseeni. Muistopäivässä minulla oli ohjaaja Riikka Oksanen mukana alusta saakka tärkeänä keskustelukumppanina. Hän luki versioita ja teki niistä tarkkoja havaintoja, mutta ei ehdotellut sinänsä mitään. Pyrin siihen, että saan kirjoittaa ihan vapaana mahdollisimman pitkään. Haluan kirjoittaa avaran maiseman, joka antaa teatterin kollektiiviselle luonteelle tilaa. Se, että näytelmä jatkaa elämäänsä näyttelijöiden ja ohjaajien ja muiden teatteritaiteilijoiden jatkoajattelussa, on itselleni näytelmän kirjoittamisessa se herkku. 

Sydämellisesti tervetuloa Elli Salon Muistopäivä-näytelmän julkaisutilaisuuteen sekä kuuntelemaan Tutkimusmateriaalista kirjaksi -keskustelua ti 18.11. klo 16.00 Tekstin Talon Permantosaliin (Lintulahdenkatu 3, 1 krs)

Muistopäivä kertoo ihmisistä, jotka loikkasivat Suomesta Neuvostoliittoon ja katosivat Stalinin vainoissa 1930-luvulla. Fiktiivinen näytelmä pyrkii luomaan moniäänistä muistia ja kertomaan tarinan ihmisistä, jotka olivat olemassa, ja jotka ansaitsevat tulla muistetuksi.

Tutkimusmateriaalista kirjaksi -keskustelussa Elli Salo ja Kohtalona gulag -tietokirjan kirjoittanut Ira Jänis-Isokangas kertovat saman materiaalin muotoutumisesta kahdeksi erilaiseksi kirjaksi. Mitä eroa kirjoitusprosesseilla oli? Entä mitä yhtäläisyyksiä? Miten teokset täydentävät toisiaan yhteisen muistimme rakentajana?

Elli Salo on kirjailija, dramaturgi ja suomentaja. Hän toimii parhaillaan Suomen Kansallisteatterin kotikirjailijana. Vuonna 2025 Salolle myönnettiin parhaan kotimaisen näytelmän Lea-palkinto näytelmästä Keräilijät. Hänet on myös juuri nimetty Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon finalistiksi romaanillaan Keräilijät.

Ira Jänis-Isokangas on Venäjän ja Neuvostoliiton historian dosentti ja yliopistonlehtori Helsingin yliopistossa.

Teos saa ennakkoesityksensä klo 18.30 Kansallisteatterissa.

Tilaisuudessa on myynnissä Elli Salon kirjaa sekä muita TUA-kustantamon teoksia.

Lisätiedot, arvostelukappaleet ja haastattelupyynnöt:
info@tuakirjasto.fi

---